Days 7-13

Lauantaina pääsimme vaeltamaan nuorten ja vapaaehtoistyöntekijöiden kanssa. Aluksi meille kerrottiin, että ei ole niinkään vaeltamista vaan vain kävelyä ilman pahoja nousuja ja laskuja. Todellisuudessa alku oli tasaista, mutta muutaman kilometrin jälkeen maasto muuttui todella vaikeakulkuiseksi ja oli lähemmäs 10 kilometriä pitkä matka. Pääsimme kumminkin suomalaisella sisulla perille asti, toisinkuin muut vapaaehtoistyöntekijät, jotka jättivät leikin kesken. Palasimme sinne mistä vaellus alkoi ja paikka oli todella uskomaton. Vaikka emme odottaneetkaan näin raskasta urheilusuoritusta ja varusteemme eivät olleet parhaasta päästä oli hieno huomata, miten vaellus yhdisti meitä nuorten kanssa. Kannustimme toisiamme puolin ja toisin. Iltapäiväksi tulimme takaisin Villageen ja löhöilimme loppu päivän ja katsoimme lasten kanssa elokuvia

 Tälläisissä maisemissa vaelsimme. 

Maasto oli hyvin epätasaista ja nousimme todella korkealle mäelle lähes 4h, mutta alas tulo kesti vain tunnin. Tästä näette millaista maasto oli. 

Vihdoin huipulla, kuumakin tuli.

Vihdoin kun pääsimme perille, meitä odotti ihana koski, jossa osa kävi pulahtamassa tai uittamassa varpaitaan.

Sunnuntaina saksalaiset vapaaehtoistyöntekijät pyysivät meitä mukaan Johannesburgin Mabonengiin, eli joka sunnuntaiselle torille. Torille lähtiessämme kävelimme bussipysäkille, josta otimme taksin Benonin asemalle. Täällä bussit toimivat niin että jos bussissa on vapaata tilaa, se tööttäilee jatkuvasti. Erilaisin käsimerkein pystyy kertomaan kuskille, että minne haluaa mennä ja sen mukaan bussit ottavat kyytiin, aina ei ole pakko olla edes bussipysäkillä. Linja-autoasemalta lähdimme bussilla kohti Johannesburgia. Mabonengissä oli paljon käsityöläisten tekeleitä, maalauksia, koruja, koriste-esineitä, vaatteita. Kaiken huippuna kojujen jälkeen oli myös todella suuri tehdasrakennus, jonka alakerta oli täynnä eri maiden ja paikallisten kokkien ruokia, joita sai ostaa hyvin halpaan hintaan. Yläkerrassa oli paikallista designea ja vaatteita. Kaikenlaista mukavaa tuliaista sitä matkaan tarttuikin ja syötiin itsemme mukaviksi. Torilla pyörittyämme, istahdimme rauhoittumaan saksalaisen Julian ja maukkaiden juomien kanssa pieneen kahvilaan. Julialta saimme paljon hyvää informaatiota Johannesburgista ja kaikesta Etelä-Afrikkaan liittyvästä. Aikaisemmin päivällä olimme ladanneet puhelimeen Uber-taksi sovelluksen, jonka avulla pystyy näkemään missä takseja kulkee ja sovellus kertoo heti mitä matka maksaa. Uber ei kuitenkaan jostain syystä toiminut Pian puhelimessa, vaan Julia joutui soittamaan Katelle, joka tilasi meille taksin. Täällä jopa yksityisen taksin käyttäminen on hyvin halpaa ja todella turvallista. Ilta meni lasten kanssa hömpöttäessä ja heihin tutustuessa.

Torilla oli kauniita käsitöitä, tässä helmistä ja rautalangasta tehtyjä afrikan eläimiä. Ruokatorilta otimme kana-wrapit. Nam!

Torin yhdellä seinällä oli tälläinen hauska "Before i Die I want to.... johon sai kirjoittaa liidulla oman vastauksen.

Jokapuolella kuului musiikki ja laulu.

Maanantaina lähdimme heti aamusta Lakeside Mall:ille. Maanantai oli vapaapäivä, sillä tiistaina täällä vietettiin Etelä-Afrikan itsenäisyyspäivää. Siellä shoppailimme kaikkea hyvin tarpeellista muutaman tunnin. Illan vietimme Villagessa. On ihanaa, kuinka nämä lapset tahtovat aidosti tutustua meihin ja olla meidän kanssamme. Toisinaan on myös huvittava katsella lasten nerokkaita leikkejä, kun he eivät ole kasvaneet samanlaiseen tietokoneyhteiskuntaan, kun vaikkapa monet suomalaiset lapset.

Meiltä pyydettiin paljon ruokakuvia, joten tässä tulee. Nämä hamppariannokset söimme Lakeside Mallilla.  Pialla kana ja Joonaksella ja Sinillä juustohampurilaiset. Pia löysi myös uuden rakkauden, Sparletta-softdrinkin, joka oli erittäin hauskan makuista. 

Joonas poseeraa Starlight-talon poikien kanssa.

Kuva matematiikankirjan takakannesta. Etelä-Afrikan vastuutehtäviä.

Sunrise-talon, jossa Sini asuu, olohuone.

Tiistaina Village piti talojen kesken yhteiset grillijuhlat, itsenäisyyspäivän kunniaksi. Nuoremmat lapset olivat aamun poissa, lapsille tarkoitetussa tapahtumassa ja vanhemmat auttoivat juhlien järjestämisessä. Mukava huomata miten hyvin täällä toimii yhteisöllisyys ja työtehtävien jakaminen. Jokainen tietää mitä heidän tulee tehdä ja osallisuus näkyy joka päivä.

Centterin "etupihaa" ja katunäkymää. Eka ovi vasemmalla vie päiväkotiin.

Päivällä kävimme Mugg & Beanissa syömässä, aivan ihana paikka! Pia söi kanatoastin, karamellimocca-pähkinä pirtelön kanssa, Joonas ja Sini ottivat lihatortillat ja persikkajääteet. Jälkiruuaksi söimme yhden ison keksin (halkaisija 20cm), sekä ihanat jäätelö+kahvi ja jäätelö+vihreä tee jälkiruuat. Kaikki tämä yhteensä 24€! Jälkimmäisessä kuvassa näkyy Villagen grilliruoka tiistailta. Grilliruokaan kuului makkara, kanaa, lihaa, pap (Maissista tehtyä muusia), sekä porkkana salaattia. Hyvää oli! 

 Joonaksen ja Sinin ruuat Mugg & Beanissa

 "Pieni" keksi ja jäätelöannos.

Mugg & Beanista tuli ihan vakkarimesta.

Keskiviikkona palasimme Centterille päiväkotilasten luokse töihin. Päiväkodilla on töissä auntie Michelle, sekä toinen työntekijä. Lapsia on ainakin 24. Päiväkodilla tilat ovat viihtyisät ja päivät selkeästi rakennetut. Aamulla kun saavumme lapset leikkivät noin tunnin ja puoli 10 aikaan he kokoontuvat matolle laulamaan muutaman laulun, jonka jälkeen eri ikäiset jakautuvat kolmeen ryhmään ja heille pidetään lyhyt 10 minuutin ”päivänaloitus”. Päivänaloituksessa käydään läpi esimerkiksi, mikä viikonpäivä on ja hieman kuulumisia. Tämän jälkeen on ”teetime” jolloin lapset syövät ulkona välipalaa ja saavat leikkiä pihalla noin tunnin. Sitten lapset jakautuvat uudelleen ryhmiin ja heille pidetään ”oppitunti”, toki pienemmillä lapsilla se tarkoittaa lähinnä leikkimistä. Suurempien kanssa olemme tällä ja edellisellä viikolla käyneet läpi Afrikan suuria eläimiä, sekä keskustelleet siitä, mitkä niistä ovat kasvis- ja mitkä lihansyöjiä. Tunnin jälkeen lapset syövät lounaan ulkona ja jäävät siitä ulos loppupäiväksi.

Kun pääsimme töistä, kävelimme Lakeside mall:ille ja ostelimme kaikkea tarpeellista. Lakeside Mall:ilta palasimme Centterille, josta oli tarkoitus mennä Kids havenin bussilla Villageen, mutta saimmekin kyydin Terryltä (joka on tavallaan meidän pomomme).

Toisinaan lapset nukahtavat syliin ulkona.

Lapsista on todella hauskaa kun heistä otetaan kuvia tai videota.

Päiväkodin yhdestä luokkahuoneesta. Seinillä näkyy lasten töitä.

Terry opettamassa lapsia.

 Pia posettaa lasten kanssa.

Torstaina lähdimme jälleen aamulla Centterille tapaamaan lapsia. Tänään oli tarkoitus lähteä katsomaan Kids Havenin tekemää katutyötä, mutta se siirtyikin ensiviikolle. Oppitunnilla Pia oli Terryn kanssa ja he värittivät norsuja ja sarvikuonoja ja ne liimattiin aikaisemmin tehtyihin taustoihin. Eläimiä opetellessa on käytetty paljon toistoa ja hyvin monenlaisia menetelmiä, kuten muovieläimiä, satukirjoja, taidetta monella eri tapaa, sekä kuvakortteja. Joonas ja Sini olivat pienimpien kanssa ja teimme palapelejä ja kokosimme palikoista torneja. Pikkuhiljaa lasten nimetkin alkavat jäädä mieleen. Töiden jälkeen tulimme Villageen, jossa vietimme loppupäivän yhdessä lasten kanssa.

Perjantaina olimme töissä ja kävimme kahvitauolla coffee shopissa, jonka Centterin oppilaat järjestävät joka perjantai. Kahvilla istuimme yhdessä saksalaisten kanssa. Työpäivän päätyttyä lähdimme Lakeside mall:ille etsimään lenkkareita, jotta jos lapset lähtevät pelaamaan jotain niin meilläkin on tarvittavat varusteet. Palasimme takaisin Centterille, josta oli tarkoitus mennä transporterilla Villageen. Samaa kyytiä odotti muutama nuori ja ajankuluksi vaihdoimme kuulumisia ja juttelimme niitänäitä. Transportteria ei kuitenkaan koskaan tullut ja olimme soittamassa saksalaisia hakemaan, mutta saimmekin yhdeltä opettajista kyydin Villageen. Villagessa tapasimme vihdoin Joonaksen kämppiksen Pascalin, joka oli tähän asti ollut lomalla kiertämässä Afrikkaa. Pascal kertoi meille reissustaan ja etenkin Kapkaupungista, jonne meidänkin olisi tarkoitus lähteä. Oli mukava huomata että Pascal olikin todella mukava ja sosiaalinen, kun olimme saaneet aivan toisenlaisen käsityksen ihmisiltä. Sovimme heti tälle viikonlopulle Abdulin ja Pascalin kanssa tekemistä.

 Hyvin normaali ruoka-annos Villagessa, kanaa ja maissista tehtyä muusia. Jälkimmäisessä kuvassa päiväkodin edustalla hengailua.

Pian kootut:

”Onko sulla sinitarraa?” à näyttää haavaa sormessa.  ”Eiku siis laastaria, laastaria!”

-Joonas, Pia ja Sini

Video Johannesburgista

Ystävämme Kongosta, joka asuu täällä Kids Havenin Villagessa halusi näyttää meille videon joka kuvastaa hyvin Johannesburgia ja lupasimme julkaista sen täällä muillekin nähtäväksi.

"Egoli" by Alpha Prince

Days 1-6

Pakkaaminen oli hyvin hankalaa, sillä oli vaikea ajatella mitä tulee tarvitsemaan 10-viikon ajaksi varsinkin, kun ei oikeastaan ollut varma mihin joutuukaan. Lentoyhtiön määräämät painorajat matkatavaroissa oli 23kg ja käsimatkatavarat 12kg. Lentokentällä punnitessamme laukut Pian laukku painoi lähes 18kg, Joonaksen 18kg ja Sinin 13kg. Pakkaaminen tulee aloittaa hyvissä ajoin, ei niin kuin me, jotka pakkasimme käytännössä vipana iltana.

Joonaksen hallittu kaaos pakkausoperaatio

Matkalla Helsinki-Vantaan lentokentälle.

Lähtöpäivä lauantai 11.3. Ajoimme Etelä-Pohjanmaalta Helsinki-Vantaan lentokentälle, jossa olimme sopineet tapaamisen Keijon ja Tiinan kanssa. Keijo ja Tiina pitävät perhekoti Toiskaa Ilmajoella. Kaikkia jännitti, mutta olimme odottavaisella mielellä. Lentokentällä olimme hieman hukassa. Meistä kolmesta ei kukaan ole mikään kovin aktiivinen ulkomaan matkaaja, mutta kaikki meni hyvin ja pääsimme Helsinki-Pariisi lennolle hyvissä ajoin. Pariisin kone oli pieni ja lento kesti vain muutaman tunnin. Koneesta näki kauniisti Pariisin valot.

Pariisin valot ja ensimmäinen lentopätkä

 Pariisissa meidän täytyi vaihtaa konetta. Lentokenttä siellä on hyvin suuri ja sokkeloinen. Koneesta noustessamme hukkasimme Keijon ja Tiinan, emmekä olleet yhtään varmoja, minne meidän kuuluu mennä. Lopulta kuitenkin löysimme paikkaan, josta bussi vei meidät oikeaan terminaaliin. Ensin seisoimme vahingossa bisnes-luokan jonossa, mutta ilmeisesti olimme sen näköisiä, ettemme sinne kuulu, sillä meidät ohjattiin nopeasti oikeaan jonoon. 

Pariisi-Johannesburg lento kesti noin 12h. Lentokoneessa saimme viereiset paikat ja jokaisella oli oma pieni näyttö, josta sai katsella elokuvia tai koneen ulkopuolella olevia kameroita. Ruoka koneessa oli syötävää, joskin hieman erikoista. Onneksi lentomme oli yöllä, niin suurin osa ajasta meni nukkuessa. Kaikille koneessa olleille jaettiin viltit, kuulokkeet, tyynyt ja silmälaput.

Tälläiset ihanat näytöt ja kaukosäätimet meillä oli matkalla Pariisista Johannesburgiin

Kun viimein pääsimme lähes 24h matkustamisen jälkeen Johannesburgin lentokentälle, kaikki sujui hienosti ja laukkumme saapuivat nopeasti. Kentällä mietimme viidestään jatkoa, emme tienneet kuka meitä tulisi hakemaan, tai että tuleeko kukaan. Onneksi kuitenkin pian kaksi saksalaista vapaaehtoista Kids Havenista löysivät meidät. Ensin kävimme nostamassa rahaa automaatista. Etelä-Afrikassa 1€ on 13,99 randia ja on hyvin hankala laskea nopeasti mitä mikäkin maksaa, tai paljonko rahaa kannattaa nostaa.

Kun vihdoin saimme meidät kaikki viisi, sekä vapaaehtoiset ja meidän suuret matkalaukut mahdutettua autoon, pääsimme lähtemään kohti Benonia. Lentokentältä Benoniin oli noin puolen tunnin matka, ennen Kids Havenia jätimme Keijon ja Tiinan heidän majapaikkaansa, joka on n. 10 min ajomatkan päässä meistä.

Kun pääsimme perille Kids Havenin Villageen, olimme hyvin väsyneitä ja joka puolelta tuli ihmisiä esittäytymään meille. Village koostuu kuudesta talosta, joissa jokaisessa asuu n. 20 lasta. Asumme kaikki eri taloissa ja meillä on jokaisella kämppiksenä saksalainen vapaaehtoistyöntekijä. Joonaksen talossa on isoja tyttöjä ja pieniä poikia. Pian talossa on pieniä tyttöjä, sekä isoja tyttöjä ja Sinin talossa on vain yli 11-vuotiaita tyttöjä. Lapset on jaettu näin, jotta vältettäisiin erilaisia konflikteja.

Ensimmäisenä päivänä olimme hyvin sekaisissa tunnelmissa. Kaikki oli niin erilaista ja uutta. Oli hieman hämmentävää, kun emme tienneet mitä seuraavaksi tapahtuu, tai että kuuluuko meidän tehdä jotain. Ensimmäinen päivä menikin vain ihmetellessä ja kummastellessa kaikkea uutta. Täytyy myös myöntää ettemme tienneet saavamme kämppiksiä, joten sekin oli hieman jännittävää. Erityisesti kun kukaan meistä ei puhu kovin sujuvasti englantia ja saksalaiset ystävämme ovat olleet täällä jo puoli vuotta ja puhuvat hyvin sujuvasti. Ensimmäisenä päivänä pääsimme kuitenkin käymään kaupassa hakemassa hieman syötävää, sillä olimme viimeksi syöneet lentokoneessa. Kauppa oli hyvin pieni Mckensey’s shop, eikä siellä juuri ollut oikeaa ruokaa, joten saimme heti ensimmäisenä iltana herkutella sipseillä ja karkeilla. Toivottavasti saisimme teille myöhemmin kuvan kaupasta.

Toisena päivänä pääsimme Centerille. Kids Havenilla on oma koulu, eli Center. 

Pienluokka Centterillä, menossa normaali oppitunti.

Osa myös Villagen lapsista käy Centerillä koulua. Centerillä on myös päiväkoti, jossa me työskentelemme, siitä myöhemmin lisää. Center toimii myös kadulta tulleiden lasten ensimmäisenä majapaikkana. Kun lapsi osaa käyttäytyä hyvin ja ei esimerkiksi enää ole riippuvainen huumeista, ole väkivaltainen tai yritä esimerkiksi hypätä ikkunasta ja on sitoutunut parempaan elämään, he PÄÄSEVÄT Villageen. Centerillä on hyvin tiukat säännöt ja tytöt ja pojat on jaettu eri soluihin. Yhdessä huoneessa saattaa nukkua 16 lasta. Toisinaan lapset eivät kykene sitoutumaan ja tällöin heidät laitetaan ulos Centeristä. Sinin kämppäkaveri Rebekka kertoi, että joskus käy niin että kun lapsi karkaa Centeriltä, hän yrittää tulla jossain vaiheessa takaisin huumeissa tai muuten päihtyneenä. Näissä tilanteissa lapsi laitetaan Centerillä kalteriovien ja Centerin ovien väliseen ”eteiseen” yöksi selviämään. Tämä on menetelmä, ettei päihtynyt häiritse muita asukkaita, mutta ei myöskään joudu olemaan Benonissa yötä ulkona, sillä se on hyvin vaarallista. Näin köyhällä alueella meidän tuntemat yleisimmät huumeet eivät ole ongelma, sillä ne ovat aivan liian kalliita. Suureksi ongelmaksi on noussut huume jota paikalliset valmistavat rotanmyrkystä ja pesupulverista. Se vie kaiken tuntoaistin, sekä poistaa täysin nälän ja saa käyttäjänsä tuntemaan olon silti todella hyväksi. Rebekka kertoikin, että harvemmin käyttäjät kuolevat itse aineeseen, vaan kun he eivät tunne mitään, he eivät käy suihkussa ja he alkavat raapia itseään ja lopulta ovat aivan vereslihalla, jolloin tartuntojen saaminen on lähes varmaa. Tai sitten he yksinkertaisesti kuolevat nälkään. Täällä kadulla asuminen on hyvin vaarallista ja tämä onkin syy miksi ihmiset alkavat käyttää huumetta, sillä silloin kaikki näyttää hetken valoisammalta.

Pienluokan seinällä nerokas tapa opetella kertotaulua.

Rebekka on ollut voluntarina muutama vuosi sitten ja on nyt tullut kuukaudeksi tänne kylään, häneltä olemme saaneet paljon, todella arvokasta tietoa paikasta ja ihmisistä ja ihan kaikesta. Pian kämppäkaverina on Julia, joka on Saksasta, kuten myös Joonaksen kämppäkaveri Pascal (jota emme ole vielä tavanneet), sekä päätalossa (Thoma’s house) asuvat Kate ja Ronja.

Maanantaina aloitimme työt Centerillä. Centerillä on töissä myös Ronja, Kate ja Julia ja pääsimmekin heidän kyydissä aamulla. Päivämme alkavat aina klo 8.15. Ensin meille esiteltiin hieman rakennusta. Maanantai meni sivustaseuraajana pienessä ”erityisluokassa” jossa oli vain muutama oppilas, kaksi 16-vuotiasta tyttöä sekä 12-vuotias autistinen poika. Heillä on jokaisena aamuna tapana aloittaa päivä laululeikillä, johon kuuluu erilaisia taputuksia ja laulu.

Tiistaina olimme samassa luokassa päivän ja iltapäivällä lähdimme Keijon ja Tiinan kanssa safariajelulle. Pretoniaan Rietvlei:n safarille. Siellä kuljimme autolla katsellen Etelä-Afrikan kaunista luontoa, sekä eläimiä. Näimme mm. Imbaloita, zeeproja, strutseja, sekä paljon erilaisia lintuja. Tämän jälkeen palasimme Villageen, jossa autoimme lapsia läksyjen teossa. Osa lapsista oli saanut koulusta tehtävän, jossa piti rakentaa talo ja saimme olla heille apuna, tämä oli hyvä hetki tutustua Villageäällä on tapana tehdä läksyt yhdessä noin puoli 4 ja se on myös hieno hetki luoda kohtaamisia lasten kanssa.  

Zeeprat olivat aivan automme vieressä.

 Strutsejakin nähtiin ja kahvia käytiin nauttimassa safarin omassa pikku ravintolassa.

Käytiin pienessä kodassa kuikuilemassa, jos olisimme nähneet krokotiilejä mutta taisivat pelätä meitä. Hieman alkoi jännittämään kun kyltissä luki "Kulku omalla vastuulla"

Keskiviikkona aloimme päästä mukaan Villagen arkeen ja aloitimme työt päiväkodilla. Aluksi lapset hieman hämmästelivät ja kummastelivat, että keitäs nämä nyt oikein ovat, mutta kun isuuduimme lasten kanssa lattialle niin hetken päästä lapset ottivat meidät hyvin vastaan ja välillä lapsia oli ainakin kuusi yhtäaikaa ympärillä hääräämässä. 

   Nämä söpöläiset ovat oikeita linssiludeja

 

 Pia poseeraamassa neitosten kanssa

Ihana neiti bussissa haluaa aina istua Sinin sylissä. Näiden lasten sydän on puhdasta kultaa.

Keskiviikko meni lähinnä opetellessa päiväkodin käytäntöjä ja toiminnan kulkua. Päivä oli toiminnan täyteinen ja töistä päästyämme olimme hieman väsyneitä.

Töiden jälkeen oli iloinen jälleen näkeminen Satun ja Mikan kanssa, kun he tulivat päiväkodille katsomaan meitä ja tulivat myös kanssamme Villageen. Oli todella mukava nähdä heitä, koska meillä oli niin paljon kysymyksiä ja asioita jotka vaivasivat meitä. Satu ja Mika antoivat hyviä neuvoja ja se helpotti todella meidän oloa saada jutella asioista heidän kanssa. Muutenkin kaikki alkoi menemään koko ajan paremmin ja elämä täällä muuttuu jatkuvasti helpommaksi. Lapsiin tutustuu koko ajan enemmän ja tuntuu että lapsia vain tulee koko ajan lisää eikä loppua näy !

    

 Lapset "pack up time":llä laulamassa yhdessä.

Päiväkodilla on paljon leluja ja erityisesti luovuutta kasvattavaa tekemistä, kuten paljon erilaisia rakennuspalikoita, taikahiekkaa jne.

Torstaipäivä meni tavalliseen tapaan päiväkodilla lapsiin tutustuessa ja käytäntöjä opetellessa.

Saimme ostettua pistorasiaan muuntajan, ajatuksena että saisimme vihdoin kirjoitettua blogia. Mutta kuten aikaisempienkin muuntajien kohdalla, tietokoneemme latausjohdon pää ei sopinut tähänkään. Mutta onneksi hätä keinot keksii ja tajusimme että muuntajasta täytyisi saada muutama turha muoviklipare katki. Hetken puituamme ja tajuttuamme ettei meillä ole tarpeeksi terävää puukkoa, keksimme keinon joka jopa toimi

 Illalla kävimme Satun, Mikan, Keijon ja Tiinan kanssa Intialaisessa ravintolassa lähellä Kids Havenin Villagea. 

Tänään aamulla olimme päiväkodilla ja pidimme siellä vanhemmille lapsille hieman "oppituntia" jolla käsittelimme villieläimiä. Lapset saivat tunnistaa eläimiä kuvista ja kävimme heidän kanssa niistä myös keskustelua. Päiväkodilla on paljon aiheeseen liittyvää materiaalia, kuten muovieläimiä ja muuta päiväkoti-ikäisille sopivaa. Joka perjantai kello 10 Centterillä järjestetään tunnin ajan kahvila, jossa Centerillä olevat nuoret saavat työskennellä ja kahvilasta tulleet voitot jaetaan heidän kesken. Joimme rooibos-steetä ja maistelimme aivan ihanan maukasta skonssia aprikoosihillolla ja suklaamuffinsseja.

Rooibos-teetä, skonsseja aprikossihillolla ja suklaamuffinssi. Erittäin maukasta.

Iltapäivällä Saksalaiset vapaaehtoiset veivät meidät Lakeside Mall:ille, josta vihdoin saimme prepaid-liittymät monen mutkan jälkeen. Jäihän sieltä muutakin käteen. 

Huomiseksi meidät kutsuttiin vaeltamaan saksalaisten, sekä muutaman nuoren kanssa. Saa nähdä miten meidän käy. Päivä päivältä olo täällä helpottuu ja asiat selkeytyy.

Pia-Piuden kootut:

"Mä tänään ajattelin että mitähän noi lapset on ajatellu kun ne on syntynyt ja ne on tajunnut olevansa noin tummia? Kunnes mä tajusin, että enhän mäkään ajatellu, että miksi mä olen näin vaalea."

-Joonas, Pia, Sini