perjantai 7. huhtikuuta 2017

Days 22-27

Sunnuntaina aamupäivästä Village oli tavalliseen tapaan lähes tyhjä. Suurin osa Villagen mamoista ja lapsista lähtee joka sunnuntai kirkkoon. Niinpä me hieman suunnittelimme, että mitä keksisimme ensiviikoksi, kun alkaa 2viikon pääsiäisloma. Kirjoittelimme pelien sääntöjä englanniksi ja muuta sellaista. Illalla lähdimme ostoskeskukselle nauttimaan Mugg & Beanin antimista. Taidamme olla jo vakioasiakkaita. Voi miten me pärjäämme, kun palaamme Suomeen ja ulkona syöminen on jälleen kallista.
Sisilisko

Sammakko


Maanantaina… voi maanantai.. Sovimme sunnuntaina Abdulin kanssa, että lähdemme hänen kanssaan Zoo Lakelle, eli ”luonnonpuistoon keskellä kaupunkia”. Aamulla lähdimme Uberilla (taksilla) ensin Lakeside Mallille ostamaan picnic-tarvikkeita. Siitä jatkoimme Uberilla (kun se viimein löysi meidät) kohti benonin bussiasemaa. Valitettavasti jouduimme odottelemaan aika kauan, sillä moni muukin oli lähdössä samaan suuntaan ja nämä pikkubussit täyttyvät hyvin nopeasti. No viimein pääsimme matkaan kohti Johannesburgia. Johannesburgissa meidän oli tarkoitus vaihtaa bussia. Nousimme bussista keskelle hyvin vilkasta katua ja tarkoitus oli kävellä kulman taakse, jossa oli toinen bussiasema. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun menimme ihan keskustaan-keskustaan asti Johannesburgissa. Tästä alkoi todellinen maanantai.. Heti kun nousimme bussista pois, kaksi miestä piirittivät Sinin ja näyttivät jotain mustaa muovipussia ja samassa Sini huomasi puhelimensa olevan poissa, sekä pankkikortti ja rahat sen mukana. Abdul yritti kysellä miehiltä puhelimen perään, mutta he lähtivät vain karkuun. Sini sai soitettua Pian puhelimesta äidilleen, joka sulki kortin, ettei sitä pystyttäisi käyttämään. Abdul soitti poliisille, mutta vaikka odottelimme yli tunnin, poliisi ei koskaan ilmestynyt paikalle.  Lopulta lähdimme varovaisesti kohti bussiasemaa ja jatkoimme matkaa. Kuitenkin jo hyvin pian maanantai näytti mahtinsa ja bussista kuului kova kolahdus, jonka jälkeen alkoi haista kumi. Bussi pysähtyi keskelle tietä ja kaikki matkustajat nousivat ulos. Bussin renkaiden etuakseli meni poikki ja jouduimme odottamaan uutta bussia. Aikaisemmin olimme keskustelleet Abdulin kanssa, että kyllä tämä päivä vielä iloksi muuttuu. Uudella bussilla ajelimme ensin jonkun sortin instituutille, josta Abdul haki saksankielitestin tulokset. Sen jälkeen tilasimme Uberin viimein kohti Zoo-Lakea. Ensimmäinen Uber ei ilmaantunut koskaan, sillä olihan maanantai. Jouduimme tilaamaan uuden Uberin ja koska ensimmäinen peruuntui, jouduimme maksamaan peruutusmaksun. Vihdoin pääsimme väsyneinä ja nälkäisinä Zoo-Lakelle. Ensimmäisenä suuntasimme kohti Mayo-ravintolaa. Ravintolan tilat olivat pääasiassa ulkona ja todella upeat. Saimme tilattua ruuan ja toivoimme saavamme ruuat nopeasti, mutta ruokaa ei alkanut kuulua, vaikka olimme ainoat asiakkaat. Hetken kuluttua Abdul kysyi tarjoilijalta, tulevatko ruokamme pian johon tarjoilija vastasi, ”no siis, kun on maanantai ja kokilla on ollut rankka viikonloppu.” Saimme kuitenkin ruokamme viimein, ruoka oli hieman erikoista, mutta kyllä sillä mahan sai täyteen. Tilaamamme jälkiruuat eivät oikein miellyttäneet muuta kuin silmää ja Piaa. Ruuan jälkeen kävimme Zoo-Laken pienessä matkamuistomyymälässä. Tästä jatkoimme picnicille, mutta koska päivämme oli venynyt aivan liian pitkäksi, aurinko ei enää paistanut ja kaikki mukana olleet herkutkin olivat joko sulaneet tai lämpöisiä. Järvellä oli kuitenkin paljon suuria hanhia ja paikka oli muutenkin ihan kaunis, joskin hieman roskien sotkema. Lähdimme aika pian takaisin Villageen Uberilla. Abdul lähti jo ruuan jälkeen hoitamaan työasioita, hän kuitenkin lupasi, että matkalla lataa ja lähettää Pian puhelimeen hieman puheaikaa, jos meille tulee jokin ongelma, niin voimme soittaa hänelle.
Kun tämä suunnattoman huono maanantai vihdoin loppui, tiistaina kävimme hankkimassa Sinille uuden prepaidin. Sini sai lainata Joonaksen varapuhelinta. Illalla laitoimme norsu-pallo pelin pystyyn Villagessa pienten poikien kanssa. Keskviikkona oli tarkoitus myös pelata norsu-palloa (jalkapalloa jumppapallolla), mutta yllätykseksemme löysimme puhkotun pallon. Pojat olivat kokeilleet saksia jumppapalloon.

Mayo-ravintola

Ravintola oli kauniisti rakennettu luonnonläheiseksi






 "Mitähän sitä tälläkertaa söisi"


 

Nämä ranskanperunat täällä ovat suomalaisen perunan kokoisia.





Ei paljon aurinko picnicillä enään paistanu

Torstaina aamu alkoi ihanalla auringonpaisteella, joka kuitenkin vaihtui iltaa kohti todella rajuksi vesisateeksi ja ukkoseksi. Koko illan klo 17- yömyöhään jyrisi ja salamoi ja vettä tuli niin että joka paikka tulvi. Koko Villagen väki vietti iltansa taloissaan. Sunrise-talon tytöt pelasivat illalla Xbox:illa jonkin sortin tanssipeliä, joka näytti todella hauskalta.


Vedettiin hieman norsu-palloa.

Olemme kysyneet jo ekoina viikkoina mm. ompeluvälineitä ja muuta tekemistä, kuten maaleja Villageen, muttemme ole vielä saaneet niitä. Täällä on hieman hankala keksiä toisinaan tekemistä ja pelejä, kun ei ole mitään välineitä. Lapset leikkivät paljon jonkin sortin polttopalloa, mutta ilman rajoja. Usein teinit pelaavat kivillä ja pienet lapset leikkivät muovilaatikoilla. Olisi hienoa, jos tänne Villageenkin saataisiin jokin pelivarasto, jota kaikki saisivat käyttää. Nyt lomalla lapset ovat usein pelaamassa ulkona hieman pesäpalloa muistuttavaa peliä.
Eilen koimme myös hieman hämmennyksen, kun pieni poika pyysi, että saisiko hän pelata kanssamme pelikorteilla. Haimme kortit ja tulimme ulos pelaamaan niin poika ilmoitti että hänen mama oli kieltänyt häntä pelaamasta meidän kanssamme. Emme tiedä että miksi, mutta pian poika pelasi toisen pojan kanssa pelikorteilla. Toisinaan emme aivan ymmärrä kaikkea ja jotkin asiat menevät ihan ohi, mutta yritys on kova.
Saatiin eilen tilattua lentoliputliput lomalle. Meidän lomamme on 1-7.5 ja aijomme lähteä Kapkaupunkiin.



Pian kootut:
(Liittyen näihin Pian koottuihin)
Joonas: ”Ootko sä ny kirjotellu sun kaikkia ajatuksia ylös?”
Pia: ”En, ku en mä oo kauheesti ajatellu mitään.”


-Joonas, Sini ja Pia

1 kommentti:

  1. No niin! Nyt on ollut elämänmakuista meininkiä, mitä sitten muistella keinutuolissa 😂 Onneksi olette siellä porukalla ja saatte apua muiltakin eri tilanteissa! 😘

    VastaaPoista