torstai 13. huhtikuuta 2017

Keskusteluja Villagesta presidenttiin

Useimmat lapset jotka nyt asuvat Centterillä tai Villagessa ovat tulleet joko katutyöntekijän kautta tai poliisin kautta. Kyselimme hieman, miksei Villagessa ole todella pieniä lapsia (Nuorin tällä hetkellä 6-vuotias) ja että missä heidän paikkansa sitten on. Vastaus oli että jos vauva löydetään kadulta, se tulee toimittaa poliisille, joka lähtee selvittämään missä lapsen vanhemmat ovat. Jos vanhempia ei löydy tai he ovat kykenemättömiä huolehtimaan pienokaisestaan, lapselle etsitään uusi koti. Johannesburgissa toimii oma näille vauvoille/pienille lapsille tarkoitettu paikka, josta lapsille etsitään uusia koteja.



Keskustelimme nuorten kanssa heidän asumisestaan Kids Havenin Villagessa. Osa on tullut suoraan kaduilta tänne ja osa on ensin asunut Centterillä, eli koululla ja sieltä saaneet luvan muuttaa tänne. Jokaisella lapsella on oma sosiaalityöntekijänsä jota he tapaavat noin kahdesti kuukaudessa. Sosiaalityöntekijä tulee joko Villageen tai lapset lähtevät tapaamaan heitä Centterille. Tapaamiset kestävät noin tunnin ja niissä vaihdetaan kuulumisia ja ajatuksia. Sosiaalityöntekijästä tulee usein hyvin läheinen lasten kanssa.



Lapset saavat asua Villagessa lähes niin kauan kuin he haluavat. Usein aikuisuuden kynnyksellä nuoret löytävät töitä ja hankkivat oman asunnon, jonka jälkeen he muuttavat omilleen. Toisinaan nuoret tahtovat jäädä Kids Haveniin töihin. Useat nuoret työntekijät täällä ovatkin itse eläneet aikaisemmin Villagessa tai Centterillä.


Useat Villagen lapsista tahtovat lähteä jatko-opiskelemaan ja Kids Haven kannustaa siihen auttamalla rahallisesti. Etelä-Afrikan koulutusjärjestelmä koostuu kolmesta oppiasteesta: perusopetus- ja koulutus, jatko-opinnot, sekä korkein opetus. Perusopetus on luokilla 0-9, kaikki 7-15-vuotiaat ovat oppivelvollisia, yhteensä kouluopetus kestää 13-vuotta. Eskarista noin 19-vuotiaaksi asti. Jatko-opetus ja koulutus tapahtuu luokilla 10-12, jotka sisältävät myös ammatteihin ohjaavaa koulutusta. Korkeinpaan opetukseen kuuluu yliopisto-opinnot ja jatko-opinnot aina tohtorin tutkintoon asti. Valtion rahoittamissa kouluissa on n. 30 oppilasta opettajaa kohden. Etelä-Afrikkalaiset yliopistot saavat rahoitusta valtiolta, mutta ovat silti autonomisia. Koko maasta löytyy 23 valtion rahoittamaa korkeakoulua. Näistä mahdollisesti tarkemmin ja lisää myöhemmin.
Etelä-Afrikan presidenttinä toimii tällä hetkellä Jacob Zuma. Kyseisestä presidentistä on kuitenkin toisen presidenttikauden aikana paljastunut uusia piirteitä, joista kansalaiset eivät enää pidä. Meille kerrottiin, että hän on mm. vaihtanut koko parlamentin ja hän on alkanut kansalaisten edun sijaan ajamaan omaa etuaan. 

Presidentti Jacob Zuma

Viimeviikon tiistaina Johannesburgissa ja sen läheisyydessä järjestettiin useita mielenosoituksia, jotta presidentti saataisiin vaihdettua. Tällöin lähes kukaan ei mennyt töihin ja julkiset liikkuivat vähemmän, meitäkin kiellettiin lähtemästä minnekään. Etelä-Afrikka on parlamentaarinen tasavalta, jossa on melko harvinaislaatuinen systeemi. Täällä presidentti on hallituksen johdossa, eikä pääministerin virkaa ole ja näin ollen presidentillä on laajat valtaoikeudet, mutta toisin kuin presidentillisessä järjestelmässä, presidentin valitsee parlamentti keskuudestaan ja hänen ministereineen on nautittava parlamentin luottamusta. Presidentin pestin saa yleensä suurimman puolueen puheenjohtaja. 

-Joonas, Sini ja Pia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti